Madon luvut ja muuta loitsimista
Rymättylän kirkkoherra Henrik Corriander valitti käräjillä lokakuussa 1662, että Kauppilan kylässä asunut ja Hämeen läänissä syntynyt vanha akka Margareta Brusiusdotter paransi ihmisten hevosia ja muuta karjaa käärmeen pistosta lukemalla niille harhaoppisia sanoja.
Margareta kertoi kantaneensa Rymättylän entisen kappalaisen Matthias Sigfridin säkkiä tämän verojen keruumatkalla, kun kappalainen oli tällöin todennut hänelle, että moni kiittäisi häntä kyynpureman parantamisesta. Kappalaisen sanojen mukaan: Eij Jumalla Sijnu sen Pahenpana Pidä, Joss sijnä openisitt Lukeman Madon Panemitä.
Margareta oli opetellut tämän jälkeen loitsun, joka kuului seuraavasti: Mato musta manallajnen, Kiriava kifven allajnen, Ilckie Ihmissen karva, Kåskast Pistitt Pietaritt, Panitt musta Pavvalist, Sen Jessus Luki kiffuxi, Påjka Maria annoj Armon. Kirkkoherra vaati ja oikeus tuomitsi Margaretan Jumalan nimen väärinkäytöstä kirkonrangaistukseen näiden säkeiden vuoksi.
Kyyn puremaan auttavat madon luvut tunnettiin koko Suomessa. Esimerkiksi Kokemäellä tutkittiin hovioikeuden määräyksestä vuonna 1686 Säpilän kylän neljän emännän loitsuamista käärmeen pistoa vastaan. Madon luvut laskettiin kuitenkin kansanparantamiseen eli ne olivat valkoista magiaa, jolla ei pyritty vahingoittamaan ketään, kuten mustalla magialla. Valkoista magiaa käytettiin kansan parissa laajasti omien tai karjan sairauksien parantamiseen, karjan suojelemiseen pedoilta, rakennusten säästämiseen tulipalolta sekä esimerkiksi synnytyksen onnelliseen etenemiseen.
Valkoinen magia joutui yleensä kirkollisten viranomaisten silmätikuksi, kun sen luvuissa käytettiin Jumalan, Jeesuksen ja Marian nimiä. Tämä katsottiin Jumalan sanan väärinkäytöksi. Kuten Margaretan kohdalla, tuomiot jäivät lieviksi. Mikäli luvuissa ei käytetty Jumalan nimeä, eivät maalliset viranomaiset tuoneet tapauksia käräjille.
Esimerkiksi Orimattilassa valkoista magiaa käyttänyt Brusius Jakobinpoika joutui oikeuteen vasta, kun hänen valkoinen magiansa ei tehonnut, vaikka hän oli ottanut siitä maksun. Hän ennusti eräälle kapteenille vasikkaonnea, jos tämä muuttaisi navettansa toiseen paikkaan. Näin ei kuitenkaan tapahtunut ja hänet määrättiin käräjillä palauttamaan saamansa palkkio.
Lukemisen lisäksi suolaan puhaltaminen oli poppamiesten ja -naisten keskuudessa suosittu toimenpide. Mainittu Brusius paransi kuolevaa laittamalla kintaat käteen ja puhaltamalla suolaan, mutta sairas kuoli siitä huolimatta. Loimaalla tätä keinoa käyttänyttä poppastelijaa haukuttiin suolainpuhelijaksi ja suolapussin kantajaksi, sillä hänen voimiinsa ei suuremmin uskottu.
Pääsiäisen aikaan paimenet puhalsivat sarviin ja teiden varsille sytytettiin kokkoja. Esimerkiksi Loimaalla kokon polttamisesta tuomittiin sakkoihin vanhempi nainen. Nuori paimenpoika sai puolestaan piiskaa isännältään puhaltamisesta. Poika kertoi kuitenkin tehneensä vain niin, kuin muut olivat häntä neuvoneet tekemään.
Synnytystaikoihin kuuluivat laajalti tunnetut kohtauslangat, jossa seitsemän villalankaa sidottiin yhteen ja synnyttäjän tuli mennä syntyneestä aukosta läpi tietty määrä kertoja. Tämän piti hillitä synnytystuskia. Pitäjien papisto haastoi naisia oikeuteen tällaisesta harhaopin harjoittamisesta.
Margareta Brusiusdotter selvisi siis vähäisellä rangaistuksella verrattuna Ruotsissa ja Suomessa samalla vuosikymmenellä nousseen noitahysterian uhreihin. Kymmeniä ihmisiä, lähinnä naisia, tuomittiin kuolemaan ja poltettiin roviolla – ei tosin elävältä – mustasta magiasta ja Blåkullaan matkustamisesta paholaisen kanssa.
Veli Pekka Toropainen
Filosofian tohtori Veli Pekka Toropainen on Suomen historian tutkija, joka on erikoistunut 1600-luvun historiaan. Toropainen on Suomen Sukututkimusseuran tutkijajäsen ja Aikakauskirja Genoksen toimitusneuvoston jäsen sekä sukututkimuksen opettaja.
Kirjoitus on julkaistu aiemmin Jäsenviesti Jalmarin numerossä 4/2022. Kaikki Jalmarit voit lukea SukuHaun kautta.