Noita Erkki Juhonpoika Puujumala

Ennen 1660-luvun noitavainoja suomalainen noita oli useammin mies kuin nainen. Vasta noitahysterian puhjettua huomattiin, että loitsiminen, taikominen ja paholaisen kanssa veljeily olivat ennen muuta naisten puuhastelua. Eräs maineikkaimmista miesnoidista oli 1630-luvulla Varsinais-Suomessa kierrellyt Erkki Juhonpoika Puujumala.

Erkki Juhonpoika syntyi Oulussa todennäköisesti 1570-luvulla kohtalaisen hyvään perheeseen, sillä hänen enonsa oli kaupungin pormestari. Ammatiltaan Erkki oli sotilas. 1620-luvulle tultaessa hänelle oli karttunut ikää jo sen verran, että edessä oli uran vaihto. Ehkäpä juuri siinä elämänsä vaiheessa hän huomasi omaavansa yliluonnollisia kykyjä ja ryhtyi ammattinoidaksi.

Erkki Juhonpoika asui 1620-luvun alussa Raumalla, missä hän joutui vuonna 1625 oikeuteen uhattuaan muuttaa Mikko Simonpoika-nimisen miehen sudeksi. Erkin mahdollisesta rangaistuksesta ei ole tietoa, mutta oikeudenkäynnin jälkeen hän muutti pois Raumalta. 1620-luvun lopulla hän asui itsellisenä Lappi Tl:n Kivikylässä. 1630-luvulla Erkki Juhonpojalla ei enää ollut vakituista asuinpaikkaa, vaan hän kulki pitäjästä toiseen tarjoamassa palvelujaan. Hänellä oli mukanaan seurue, johon kuuluivat hänen vaimonsa, kaksi poikaansa ja toisen pojan vaimo.

Erkki Juhonpoika sai asiakkaidensa oluenpanon ja voin kirnuamisen onnistumaan niin hyvin, että hänet tunnettiin pian liikanimellä Puujumala. Hän osasi myös parantaa tauteja ja taikoa vasikka- ja lammasonnea. Puujumala laskutti taioista joko kaksi markkaa rahaa tai leiviskän suolaa. Myös elintarvikkeet ja kankaat kävivät maksuvälineeksi. Lisätuloja Puujumala hankki myymällä ansoja, joiden mukana seurasi takuuvarma pyyntionni. Ansat maksoivat kolme hopeaäyriä kappale. Puujumalan maine kasvoi ja asiakkaita riitti.

Vähitellen Puujumalasta tuli kuitenkin riesa, jonka paikkakunnalle tuloon suhtauduttiin kauhunsekaisin tuntein. Hän vaati seurueelleen taloista yösijaa, kestitystä ja kyyditystä tavallisesti hyvää pyynti- tai lammasonnea vastaan. Lopulta vain harva uskalsi vastustaa Puujumalaa. Jos joku niin teki, Puujumala seisoi kädet puuskassa, katsoi kiukkuisesti ja tokaisi: "Vai ei sovi!" tai sanoi uhkaavasti: "Pidä varasi, perästä kuuluu". Usein tämän jälkeen uhkauksen kohteelle, jollekin hänen perheenjäsenelleen tai karjalleen tapahtui jokin onnettomuus.

Puujumalan kohtaloksi koitui lopulta se, että hän Nousiaisten Nuttulan isännän Esko Matinpoika Kollin tilauksesta noitui sairaaksi renki Esko Jaakonpojan. Kollilta oli kadonnut jauhkosäkki ja eräät seikat viittasivat siihen suuntaan, että varas oli hänen oma renkinsä Esko Jaakonpoika. Tarkoituksena oli pelästyttää varas taudilla niin, että tämä kantaisi jauhosäkin takaisin paikkaan, mistä sen oli vienytkin. Syyttömyyttään vakuuttava Esko Jaakonpoika haastoi Kollin käräjille syyttäen tätä sairaudestaan. Käräjien päätteeksi Esko todettiin syyttömäksi varkauteen, Kolli tuomittiin 40 markan sakkoon ja Puujumala vangittiin.

Kesällä 1641 Puujumalaa kuljetettiin maaherra von Falckenbergin käskystä käräjillä ympäri Varsinais-Suomea. Käräjärahvaalta kysyttiin, tunsivatko he noidan ja oliko jollakulla jotakin häntä vastaan. Puujumala oli monilla paikkakunnilla niin pelätty henkilö, etteivät kaikki uskaltaneet tulla edes käräjäpaikalle noidan kostoa pelätessään. Riittävästi oli kuitenkin myös niitä, joilla oli rohkeutta todistaa Puujumalaa vastaan.

Kertyneen todistusaineiston perusteella Halikon tuomiokunnan lainlukija Arvid Matinpoika ja Marttilan kihlakunnanoikeuden lautakunta langettivat noita Erkki Juhonpoika Puujumalalle kuolemantuomion, jonka Turun hovioikeus vahvisti 27. marraskuuta 1641. Tuomio pantiin täytäntöön todennäköisesti Marttilassa, missä hänet oli tuomittukin.

Pirjo Terho

Pirjo Terho on ansioitunut sukututkija, joka on pitkään ja aktiivisesti harrastanut sukututkimusta ja saattanut tutkimuksensa tuloksia julkisuuteen. Terhon kirjoittama sukukirja on voittanut kaksi kertaa Vuoden sukukirja -kilpailun ja hän on kirjoittanut runsaasti artikkeleita Aninkainen-lehteen sekä Jäsenviesti Jalmariin. Terho on toiminut myös Aninkaisen päätoimittajana.

Kirjoitus on julkaistu aiemmin Jäsenviesti Jalmarin numerossä 6/2022. Kaikki Jalmarit voit lukea SukuHaun kautta.