Sukututkijaharrastajan pohdintaa lihallisista suhteista ennen vanhaan

Jospa hieman kirjoittaisin ajatuksiani ajasta ja toiminnasta ennen asiallisia kemiallisia ja välineellisiä raskaudenehkäisykeinoja, ajasta, jolloin elämää syntyi sattumuksina. Niin naisilla kuin miehillä herää luontaisesti aikanaan sukupuolivietti, joka usein johtaa kiinnostukseen toista sukupuolta kohtaan. Asia tulee ihmisten eteen pikkuhiljaa ihastumisten ja rakastumisten kautta, mutta usein myös yllättäen. Elämä yllättää ja huomataankin, että on tapahtunut lihallinen yhteys, joka on johtanut yllättävään tai ei-toivottuun raskauteen.

Yleistäen sanotaan miesten ansioksi heidän suurempi himonsa päästä paineestaan tai muuten nostaa itsetuntoaan ja imagoaan naisten kaatajina. Aina ei itsehillintä riitä ja lihallinen yhteys tapahtuu. Toki on naisillakin ollut tarpeensa, niin tyydytyksen saamiseksi kuin toive päästä vakinaiseen suhteeseen esiaviollisen antautumisen kautta.

Ennen tehokkaita ehkäisytoimia toistuva lihallinen yhteys toisen sukupuolen kanssa johti ennemmin tai myöhemmin raskauteen. Joskus yksi kerta riitti. Aina se ei ollut sopuisa kahden kauppa vaan usein miehen puolelta saattoi liittyä kovaa tahtoa, pakottamista tai kiristämistä. Keinot olivat moninaiset, teko yksinkertainen. Itsetyydytys luettiin synniksi.

Miesten luonnolliset paineet kasvoivat, jos tyydyttävää ratkaisua ei asialle löytynyt. Entisaikoina taloissa miesten alapuolella olivat emännät ja piikoja juoksi pihalla monia. Miehillä, jos moraali ei haitannut, oli useita mahdollisuuksia lähipiirissä pyrkiä pääsemään paineistaan eroon. Jotkut moraalittomat tarttuivat helpoimpaan uhriin ja lihallinen yhteys tapahtui usein kysymättä, halusiko nainen sitä vai ei. Pelko työpaikan menettämisestäkin kalvoi naisen mieltä, jos tämä kieltäytyi.

Isäntämiesten piikalikkojen jahtaamiseen saattoi löytyä syy myös talollisen tuvasta. Talon emännällä saattoi olla tunne, että lapsiluku oli täynnä ja ehkäisyä ei ollut. Kun haluttiin pitää kiinni emännyydestä menettämättä sen merkittäviä etuuksia, ummistettiin silmät isäntien ja piikojen välillä tapahtuvista asioista. Avioero ei ollut vielä 1900-luvun loppupuolella mitenkään yleistä, ei ainakaan maatilojen pariskunnilla, vaikka aviottomia lapsia syntyikin näissä kolmiodraamoissa. Lasten saaminen oli kova terveydellinen riski naiselle; moni nainen kuoli lapsivuoteeseen. Ehkäpä emäntä laski riskin ja suostumisen välillä.

On havaittavissa myös tapauksia, joissa nainen, yleensä alempi säätyinen, pyrkii suhteeseen ja jopa raskauteen, että pääsisi säädystään ylemmälle tasolle. Keinoja kaihtamatta ihmiset pyrkivät toisinaan parempaan elintasoon niin taloudellisilla kuin muilla keinoilla.

Näihin avioliiton ulkopuolisten suhteiden lopputuloksiin liittyi myös kiinteästi kirkko. Aviottoman lapsen synnyttäneelle naiselle tuli rippikirjaan merkintä "Lq", joka merkitsi maattua naista. Lapselle tuli merkintä "oä = oägta" eli avioton ja suomenkielisiin rippikirjoihin lapsi merkittiin nimikkeellä "äpärä". Lisäksi papit halusivat pestä aviottoman suhteen pois syntilistalta. Suoritettiin ripittäytyminen, joka oli yleisempää naisten kohdalla. Rippikirjan huomautusosaan kirjoitettiin "ripittäytynyt salavuoteudesta". Tuntemattoman isän lapsi nimettiin seuraavasti esimerkiksi "Vilho Helminpoika" ja joskus harvemmin "Vilho Adaminpoika". Nämä määritteet seurasivat äitiä ja lasta usein lähes loppuelämän rippikirjamerkintöinä.

Kirkollinen määre "äpärä" ärräkirjaimen pärryyttämänä muuntui kansan puheessa karkeaksi sanaksi aviottomasta lapsesta. Näin on tapahtunut joissakin tiettyyn ihmisryhmään kuuluvia henkilöitä kuvaavissa sanoissa; vanhat normaaliin kieleen kuuluneet sanat ovat muuttuneet kielteisiksi. Näistä hyvä esimerkki on sana mustalainen. Puhuessani romanien kanssa Kiikalan mustalaisorkesterista, en koskaan ole huomannut sen aiheuttavan negatiivista reaktiota. He osaavat sijoittaa sanan hyvin ajalliseen kontekstiin. Lehtolapsi on ollut hienovaraisempi ja lempeämpi ilmaisu au-lapsesta.

Syntyneitten kirjoissa mainittiin aina ensin lapsen nimi, sitten isän, äidin ja lopuksi kummien nimet sekä lapsen kastanut pappi. Osasipa joku pappi olla hieman leppoisampikin au-asian suhteen; erään lapsen kohdalla syntyneitten kirjassa on merkintä "förelust med Johan", joka merkitsi, että pariskunnan välillä oli jo annettu avioliittosopimus, jonka pappikin tiesi.

Kirkko halusi olla ankara avioliiton ulkopuolisissa suhteissa myös miehille. Kyse ei ollut ainoastaan kirkollisesta moraalin vartioinnista, vaan isyys haluttiin tietää sen tähden, ettei jatkossa pääse vahingossa tulemaan sukurutsaa. Sillä suojeltiin yhteisön perinnöllistä terveydentilaa. Jos lapseneläkettä ei sovinnolla saatu ja isyys ei selvinnyt tunnustamalla, mentiin käräjille, jossa asia pyrittiin selvittämään todistajien voimalla.

Kirkolla oli myös moraalinvartioita. Muiden kirkon toimien ohessa kuudennusmiehet (ruotsiksi sexman) hoitivat kansankielellä "pillupoliisin virkaa" ja pyrkivät nuhtelemaan siveettömyydessä eläviä miehiä ja naisia sekä ehkäisemään synnillisiä tekoja. Sexsmannit myös tiedottivat papeille näistä tapauksista antaen heille näin aiheita tulikivenkatkuisiin saarnoihin.

Erään kerran talon piika yritti suojella isäntää lapsen isyydestä, kun pappi sitä tiukasti tivasi. Viimeisenä keinonaan piika sanoi löylytelleensä saunassa miesten jälkeen ja oli siis muka tullut raskaaksi saunan lauteilta. 

Väestön lisääntyessä, moraalikäsitysten höltyessä, asenteiden muuttuessa ja rangaistusten lieventyessä, aviottomat suhteet yleistyivät yhä enemmän palvelusväestön keskuudessa. Aviottomia lapsia syntyi niin paljon Komisuollakin, ettei aiheesta pidetty enää kylällä minkäänlaista erityisen sävyistä puhetta. Allekirjoittaneen naapuriinkin syntyi seitsemän aviotonta lasta naiselle, joka oli palveluksessa kylän taloissa. Uusi syntynyt lapsi jätettiin isoäidin hoitoon ja äiti lähti lähes saman tien työmaalleen. En tiedostanut asian tilaa ennen kuin aikuisiällä, niin normaalia se oli. Sitä asiaa eivät naapuritkaan kommentoineet millään lailla yleisesti. Komisuolla ihmiset olivat ihmisiä toisilleen. Se oli osa sitä mainittua Komisuon henkeä.

Nuorten renkien ja piikojen väliset suhteet olivat helpommin realisoitavissa pysyväksi suhteeksi eli avioliitoksi kuin naimisissa olevien isäntien ja piikojen, joille lapsen syntymä oli isompi päänvaiva.

Aviottomiin suhteisiin liittyi joskus myös miesten rehentelyä. Erään ison talon isäntä kehuskeli kylällä, että "hän oli pannut kaikkia talon piikoja, paitsi yhtä, kun tämä oli oma tytär ". Eräs sisäkkö saikin asua talossa kuin myös heidän tunnustettu lapsensa.

Nuorikkonsa kanssa pitäjään tullutta uutta metsähoitajaa varoitettiin, että on syytä varoa herttaisen vaimon tähden Litsin isäntää, Putovirtaa ja Sirkkala-vainaata, näitä tunnettuja naistenkaatajia.

Aviottomat lapset eivät aina olleet kiistan aiheita. Talollisten isäntien tai talon poikien siittämistä lapsista pyrittiin joskus huolehtimaan sovussa, joskus taas piti käydä käräjillä lapseneläkkeen saamiseksi. Heitä usein myös työllistettiin talossa tai pyrittiin järjestämään työpaikka muualle tai sovittiin ruokkoustoimista tai -rahasta. Näin myös komisuolaisittain; äiti sai vahtimestarin paikan kunnantalolla, jota au-tytär jatkoi lopun työikäänsä. Ei ole tiedossa Komisuolla, että raskaaksi tullut au-äiti olisi lähetetty jonnekin kauas häpeällisen lapsen saannin takia. Tämä ei ollut kuitenkaan harvinaista muualla maassamme.

Aviottomien lasten isyys jäi usein syystä tai toisesta selvittämättä lapsille ja lastenlapsille. Oman kokemukseni perusteella tiedän, vaikka aiheesta usein vaiettiin, että kylän naiset tiesivät aviottomien lasten isät. Kylässä tiedettiin hyvin kulloisetkin parinmuodostukset ja osattiin yhdistää ne syntyneisiin lapsiin. Yhtä kaikki monet au-jälkeläiset jäivät ilman tietoa esipolvistaan. Nykyaika toi tähän tiedon puutteeseen joillekin ratkaisun. Kun on otettu populaatiosta riittävästi dna- näytteitä, niin voidaan saada tarkkojakin osumia tuntemattomista sukulaisista.

Olen ollut mukana auttamassa ja varmistamassa muutamien henkilöiden isoisiä. Kyselijät ovat ehdottaneet nimeä minulle ja minä olen muistellut äitini kertomuksia au-isistä. Näin on käytännössä varmistettu dna:n antama tulos. Tässä kirjoitelmassa on tarina Annista ja hänen tyttärestään Maija-Liisasta ja tyttären löydetystä isästä. Kahdesta näin varmistetusta isästä olen voinut antaa myös valokuvan sekä kertomuksen heidän elämästään. Annikin näki vielä vuotta ennen kuolemaansa kuvan isänsä nuoruuden aikaisista kasvoista. Tähänkin on tarvittu äitini tietoa kuvien ihmisistä. Kun tälläiset aikansa kipeätkin tapahtumat tulevat henkilölle selvitettyä niin tunne on sanoin kuvaamaton. Niin moni haluaa kiihkeästi tietää totuuden.

Kun 1980-luvulla alkoivat perinnöllisten sairausten dna-tutkimukset niin todettiin, että perheiden lapsista kymmenellä prosentilla esikoislapsi ei ole sen isän siittämä, joka on seuraavien lasten isä. Jos perhekunnassa oli jokin perinnöllinen sairaus ja sitä ei ollut ensimmäisellä lapsella, niin yksityisyyden suoja kielsi kertomasta totuutta perheelle.

Kirkko pyrki siihen, että avioliiton ulkopuolisia suhteita ei olisi. Avioliitto oli sille pyhä velvollisuus, jos mies ja nainen halusivat parisuhteeseen. Avioliittoa pidettiin pitkään elinikäisenä. Avioliitot olivat 1900-luvun alkuvuosille yleisesti järjestettyjä. Voidaan sanoa, että nuoren miehen ja naisen vanhemmat useimiten valitsivat sopivat puolisot. Niin siis vielä omien isovanhempienikin kohdalla.

Nykyisin parisuhteet ja avioliitot ovat voittoja elämän arpajaisissa. Kirkko ja vanhemmat eivät juurikaan niihin vaikuta.

Hannu Vuoristo

Hannu Vuoristo on pitkänlinjan sukututkija ja kotiseutuaktiivi Kiikalasta. Hän on tutkinut sukuaan jo yli 30 vuoden ajan ja on ollut Kiikala-seuran hallituksen jäsen sen perustamisesta lähtien. 

Kirjoitus on julkaistu aiemmin Jäsenviesti Jalmarin numerossä 8/2022. Kaikki Jalmarit voit lukea SukuHaun kautta. 

Tämän postauksen myötä Seuran blogi jää kesälomalle ja palaa taas elokuun alussa uusin kirjoituksin. Blogin toimitus toivottaa kaikille aurinkoista kesää!